Tämä blogiteksti ei vastaa itseohjautuvuuden ympärillä käydyssä keskustelussa usein esitettyyn kysymykseen "jääkö esimies työttömäksi, jos työntekijät ja tiimit saavat toimia itseohjautuvasti?" Tässä tekstissä raotan itseohjautuvuuden käsitettä työn tuunaamisen tueksi.
Itseohjautuvuutta tutkitaan ihmisen psykologisten perustarpeiden, omaehtoisuus (autonomy), kyvykkyys (competence) ja yhteisöllisyys (relatedness) kautta. Näitä onnellisuuden peruselementtejä tutkii ja selittää myös Edward Decin ja Richard Ryanin itseohjautuvuusteoria (self determination theory).
“Tällä polulla kohti rikkaampaa elämää omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys – tuttavallisemmin vapaus, virtaus ja vastuu – ovat keskeiset kukoistusta synnyttävät elementit.” Frank Martela puhuu näiden psykologisten perustarpeiden ohessa ihmisen neljännestä psykologisesta perustarpeesta, hyväntahtoisuudesta, eli tarpeesta tehdä hyvää.
Miten tämä kaikki liittyy työhön?
Vapaus (omaehtoisuus)
Ihmisen omaehtoista toimintaa, autonomiaa, ohjaa motivaatio. Motivaatio saa meidät esimerkiksi kiinnostumaan asioista, sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja pitämään kiinni organisaation arvoista. Tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta, vaikka motivoituneena saatamme kyselemättä noudattaa tiukkoja aikatauluja tai työohjeita. Kun asian kokee omakseen, jaksaa siitä olla kiinnostunut pitkään.
Virtaus (kyvykkyys)
Tunne, että tiedot ja taidot riittävät työtehtävien tekemiseen ja asioiden aikaan saamiseen on tärkeä motivaatiotekijä. Kyvykkyys ei kuitenkaan ole yksinomaan osaamisen kokemusta. Kuten Frank Martelan käyttämä virtaus termi kielii, on kyvykkyydessä kyse myös optimaalisen flow-tilan saavuttamisesta. Flow syntyy kun työntekijän taidot ja tehtävän haastavuus ovat tasapainossa. Flowssa työskennellessään ihminen kokee, että pystyy vastaamaan annettuun haasteeseen tehtävän olematta kuitenkaan liian helppo.
Vastuu (yhteisöllisyys)
Yhteisöllisyys, liittymisen- eli yhteenkuuluvuuden tarve on Maslow’n tarvehierarkian mukaan kolmas ihmisen perustarve fyysisten tarpeiden (esim. ravinto, vesi ja lepo) ja turvallisuuden tarpeiden jälkeen. Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluminen monine ilmiöineen (mm. välittäminen, osallisuuden kokemus, kuulluksi tuleminen) ovat välttämättömiä ihmisen olemassaololle ja hyvinvoinnille. Ympäristö ja ympärillämme olevat ihmiset vaikuttavat fyysisestikin aivo- ja hormonitoiminnan kautta henkilökohtaiseen hyvinvointiimme myös työyhteisössä.
Hyväntahtoisuus
Mielestäni Martelan tutkimaa ihmisen neljättä psykologista perustarvetta määrittää mainiosti hänen tuomionsa suomen kielen yksilö-sanasta. Sana olisi hänen mukaansa parasta pyyhkiä kollektiivisesta muististamme ja korvata termillä suhdelo. “Suhdelon olemisen tapa on yhteisöllinen, hän suuntautuu luonnostaan siihen yhteisöön, jonka osana hän on. Hänen sisältään kumpuaa luontevasti empaattinen suhtautuminen lähimmäisiin sekä pyyteetön halu olla myönteisenä voimana heidän elämässään.”
Hyväntahtoisuuden Martela tiivistää lauseeseen elämän merkityksestä, joka yksinkertaisuudessaan on “tehdä itsestään merkityksellinen toisille ihmisille.”
Mahdollisuus itseohjautuvuuteen omassa työssä on isolle osalle työntekijöitä tekemistä edistävä tekijä. Vaikka organisaatiossa ei (vielä) tunnustettaisi itseohjautuvuuden tarvetta tai kannustettaisi siihen, voivat useimmat meistä säädellä tekemistään ja tuunata työtään. Seuraavassa blogissa jaan muutamia esimerkkejä, joihin alaistaan rohkaisemalla esimies voi edistää työhyvinvointia jäykimmässäkin ja hierarkkisimmassa organisaatiossa.
Loppuun varoituksen sana. Itseohjautuvuus ei ole pelkästään hyvä asia. Kuten kaikessa, on myös itseohjautuvuudessa muistettava kohtuus, sillä vauhti voi viedä mennessään ja kun sille sokeutuu, on vaarana uupumus. Muista siis työstä palautuminen!
