Työnohjauksen päivä 28.1.2020 Oulussa

18.1.2020
Kirsi Paldanius

Työnohjauksen päivänä Suomen työnohjaajat ry (STOry) tekee työnohjausta tutuksi tapahtumissa eri puolella Suomea. Tilaisuuksissa esitellään työnohjauksen sisältöä, menetelmiä ja merkitystä työhyvinvoinnin kannalta. Vuoden 2020 teemana on esimiesten ja johdon työhyvinvointi lähtökohtana koko työyhteisön hyvinvoinnille, yhteistyölle ja tuottavuudelle. Tarkastelemme erityisesti johdon työnohjauksesta saatavaa hyötyä ja tukea positiiviselle johtamiselle uusimman tutkimuksen valossa.

Johdon ja esimiesten työnohjaus tukee ja vahvistaa jokaista organisaatiota sekä työhyvinvoinnin vahvistumisen että työn tuottavuuden näkökulmasta. Johdon ja esimiesten työnohjaus kehittää koko organisaation toimintaa ja kehittymistä positiiviseksi organisaatioksi.

Oulussa juhlistamme Työnohjauksen päivää kutsuvierasillassa Ravintola Rauhalassa klo 17.30 alkaen. Minulla on STOry Pohjois-Pohjanmaan aluekoordinaattorina ilo toivottaa osallistujat tervetulleiksi yhdessä työparini Tuula Laavan kanssa.

Illan aikana kuulemme innostavia puheenvuoroja esimiehille ja johtajille teemasta "mitä työnohjaus on?" ja osallistujilla on mahdollista keskustella työnohjaajien kanssa.


Työhyvinvointi ja sen merkitys esimiehen ja koko työyhteisön työhyvinvoinnille.
Sirpa Syvänen, HT, yliopistotutkija, henkilöstövoimavarojen dosentti ja työyhteisökehittäjä, Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus.

Työyhteisön hyvinvointi - esimiestyö ja johtaminen keskiöön.
Marja Puirava-Hanhela, KM, työnohjaaja, coach, työyhteisösovittelija, työhyvinvointivalmentaja.

Työnohjaus työhyvinvoinnin tukena.
Anne Järvi, TtM, osastonhoitaja, voimavarakeskeinen työnohjaaja, Lastenpsykiatrian poliklinikka, PPSHP.

Positiivisella johtamisella työhyvinvointia!  Positiivisen johtamisen PoJo -hanke mahdollistajana.
Lea Veivo, KM, AEO, työnohjaaja (STOry), tunnetaitovalmentaja, työyhteisökehittäjä, CEO Tmi Leave.

Etkö vielä ole saanut kutsua tilaisuuteen? Eipä hätää! Lähetä minulle viesti (0500 580 921) tai kirsi@sepontytar.fi, niin lähetän sinulle kutsun ilmoittautumisohjeineen. Huomaa, että ilmoittautuminen päättyy 24.1.2020.