Etätyö hyökyi suomalaisiin työyhteisöihin voimalla vain pari kuukautta sitten. Nyt, keltaisen toukokuun tehdessä tilaa kesälle, on jo raportoitu etätyön monia hyötyjä. On todettu, että etänä tekeminen ja tapaaminen on työn muotona tullut jäädäkseen. Etätyöllä on kuitenkin varjopuolensa.
Epätieteellinen Ketä2020 haastattelututkimukseni* etätyötä tekevien ystävien, tuttavien ja kylänmiesten työarjesta on tullut pisteeseen, jossa voin hieman avata tuloksia, jotka toisaalta kuulostavat juuri siltä, mitä moni asiantuntijatyötä tekevä on omalta työltään odottanut!
Osa etätyötä tekevistä haastatelluista nauttii edelleen jokaisesta hetkestä, jonka koronaviruspandemian aikaansaama kotikonttorille sulkeutuminen tuo mukanaan. Työpäivät soljuvat ja valmista tulee ennätysajassa. Itseään johtava osaaja tuntee saavansa työpäivistä täydet tehot irti ja Post-it-lappuihin kirjatut rästihommatkin on tullut tehtyä aikapäiviä.
Työpaikan esihenkilö on sopinut viikoittaisen etäpalaverin, jossa hän hyvässä hengessä tarjoaa vinkkejä työn imun ylläpitämiseen ja johtaa valmentavalla otteella. Tiimi kokoontuu huolellisesti suunniteltuun ja taidokkaasti fasilitoituun etätapahtumaan jakamaan kokemuksiaan, pohtimaan ratkaisuja ja ideoimaan uutta. Wau, mikä boogie! Perjantaina pidetään vapaamuotoiset työviikon päättäjäiset, toivotetaan hyvää viikonloppua ja laitetaan sen jälkeen työpuhelimet ja -läppärit kiinni.
Työpaikan esihenkilö on sopinut viikoittaisen etäpalaverin, jossa hän hyvässä hengessä tarjoaa vinkkejä työn imun ylläpitämiseen ja johtaa valmentavalla otteella. Tiimi kokoontuu huolellisesti suunniteltuun ja taidokkaasti fasilitoituun etätapahtumaan jakamaan kokemuksiaan, pohtimaan ratkaisuja ja ideoimaan uutta. Wau, mikä boogie!
”Tuo nautinto heille suotakoon, mutta oma etätyöpäiväni on kuin toiselta planeetalta!” Näin parahtaa (ehkä pieni katkeruuden maku suussaan) yhä useampi etätyötä tekevä.
Toisessa ääripäässä rämpii kasvava joukko taitajia ja tekijöitä, joille etätyöstä on muodostumassa Helvetin esikartano. Kysyttäessä asioita, jotka etätyössä kuormittavat eniten, nousevat TOP10 listalle heti lasten koulujärjestelyjen jälkeen seuraavat asiat (en ole järjestänyt luetteloa mainintojen useuden tai asioiden tärkeyden mukaisesti):
1. Päivärytmi.
Alussa onnistuin pitämään normaalin unirytmin ja heräsin arkisin samaan aikaan kuin ennen. Nyt saatan valvoa yli pitkälle yli puolen yön ja herään vasta juuri ennen uuden työpäivän ensimmäistä kontaktia.
Varmaan kertoo paljon jo se, että monta työpäivää on tullut vietettyä pyjama päällä. Vasta jos olen työpäivän jälkeen mennyt käymään kaupassa ta muuten ulkona, olen vaihtanut päivävaatteisiin.
2. Vastuu.
Pelkään unohtavani asioita, jotka työpaikalla muistuvat helposti mieleen lähes rutiineina. Autonomia ja itsenäisyys ovat toki hyvä juttu, mutta kaipaan päivittäisiä keskusteluja lähiesimiehen kanssa. Uuden kehittämistehtävänsä myötä hän ei enää ehdi pitämään yhteyttä samalla tavalla kuin etätyön alkaessa. Vastuu oman osuuteni hoitamisesta painaa.
3. Luottamus.
Esihenkilömme ei luota minuun. Hän seuraa työaikaa mm. Teamsin läsnäolon kautta ja olen saanut muutaman viestin ollessani off-line. Mikromanagerointia tuntuu muutenkin olevan nyt enemmän. Onneksi ”mitäs olet tänään saanut aikaan?” kysely on loppunut, kun otin asian esille palaverissa.
4. Ajankäyttö.
Osallistun päivittäin jopa 6-7 etäpalaveriin, enkä aina edes vessassa ehdi käydä kuin luurit päässä. Usein edellinen palaveri ei ehdi loppua ennen seuraavan alkua. Pelkään menettäväni jotain tärkeää. Toisinaan mietin pitääkö minun oikeasti osallistua tähänkin etätapahtumaan.
Suunnittelen hampaat irvessä työviikon ja lähes jokaisen työpäivänkin, mutta en ole pystynyt viemään suunnitelmallisesti läpi yhtäkään etätyöpäivääni.
5. Keskeytykset.
Kotona on liikaa työn ulkopuolisia häiriötekijöitä ja siksi työn tekemiseen menee enemmän aikaa kuin työpaikalla ja siksi jaan työtehtävät useampaan osaan pitkin päivää.
Työrauhasta ei kotona ole ollut tietoakaan. Flown saavuttaminen ja sen ylläpitäminen on ollut lähes mahdotonta. Onneksi lapset pääsevät pian taas kouluun, niin voin varata työlle edes muutaman tunnin päivässä.
6. Tauot unohtuvat.
Huomaan, että ”teen vielä tämän ja sitten…” ajattelu on lisääntynyt. Kahvit tulee juotua koneen ääressä ja lounastauko on pistäytyminen jääkaapilla. Joskus työpäivä venähtää jopa parikin tuntia yli tavanomaisen työajan ja vasta ärtyisestä olosta ja verensokerin laskusta huomaan päivällisajan olevan käsillä.
7. Ergonomia.
Siitä ei ole tietoakaan! Pyysin työnantajalta lupaa tuoda satulatuolin työpaikalta kotiin, mutta ”toimisto on nyt kiinni, joten sinne ei pääse”. Kirjapinot eri korkuisilla pöydillä, aamiaistarjotin ja jumppapallo. Onneksi on mielikuvitusta.
8. Johtaminen.
Esimies on huonosti tavoitettavissa. Joskus saan vastauksen akuuttiin kysymykseeni vasta seuraavana päivänä.
9. Työyhteisö.
Työn laatu on heikentynyt näkökulman kavennuttua. Käytävä- ja kahvipöytäkeskusteluissa työkavereiden kanssa on helppo pallotella asioita, saa ideoita ja kehittämisehdotuksia nopeastikin. Chattiin tai WhatsApp-ryhmään kirjoittaminen tai puhelimessa puhuminen ei ole ollenkaan sama asia. Ei siinä saa samanlaista yhteyttä toiseen.
Sinkkuna vähäisetkin sosiaaliset suhteet ovat nollassa. Kaipaan työyhteisön mukanaan tuomia sosiaalisia kontakteja. Nyt, kun kaikki tekevät töitä kotona, ei perheellisillä tunnu olevan aikaa ”jutustelulle” työasioiden ulkopuolella.
10. Työvälineet.
Teen töitä mobiiliyhteydellä. Vasta kolmen viikon etätyöjakson jälkeen työnantaja vaihtoi liittymäni toiselle operaattorille, sillä edelliseen ei saatu riittävän laadukasta datayhteyttä kotiosoitteessani.
11. Tietoturva.
Stressaan ihan hirveästi tietoturva-asioita. Ostin pienen kassakaapin, johon lukitsen työkoneen ja -puhelimen, kun en niitä käytä. Tiedän, että vastuu ei ole yksin minun, mutta stressasin asiaa niin paljon, että oli pakko tehdä jotain.
12. Liikunta.
Tämän etäilyn alussa huomasin aktiivisuuteni nousevan selkeästi. Kävin päivälenkillä, tein taukojumppaa ja viikonloppuna käytiin metsärekillä. Nyt liikkumiseen käyttämäni aika on taas vähentynyt.
Työmatkakävely ja -pyöräily on jäänyt, eikä liikkumaan tule lähdettyä samalla tavalla, kun ei ole pakko. Istuttuakin tulee ihan liian pitkiä aikoja yhtäjakosisesti. Koronakilot ovat tässä kropassa tosiasia.
13. Työn arvostus.
Kaipaan palautetta! En tarkoita vain esimieheltä saatavaa kiitosta, vaan ihan arkipalautteen saamista ja antamistakin.
14. Työhön sitoutuminen.
Huomaan hakeutuvani yhä useammin mm. LikedIniin katselemaan uusia mahdollisuuksia. Nykyiseen työhön sitoutumiseni on tällä hetkellä aika heikkoa.
15. Vuorovaikutus.
Kaipaan kokonaisvaltaista vuorovaikustusta - sitä, että keskustelutilanteessa näen toisen henkilön asennot, eleet ja ilmeet. Videokuvassa näen kyllä kasvot, mutta mikroilmeet jäävät näkemättä, samoin käsien asento ja elekieli muutenkin.
Hupsista. Siinähän taisi tulla muutama ylimääräinenkin ongelma mainittua!
Tilanne ei tietenkään ole näin paha kaikissa organisaatioissa, eikä (toivottavasti) yhdessäkään työyhteisössä kamppailla näiden kaikkien ongelmien parissa. Monet yritykset ovat suhtautuneet tilanteeseen ennakoiden ja huomioineet mm. Työterveyslaitoksen ohjeistuksen etätyön tekemisen tueksi.
Toisessa ääripäässä rämpii kasvava joukko taitajia ja tekijöitä, joille etätyöstä on muodostumassa Helvetin esikartano.
Vakavan uupumisen ääniä kuuluu silti valitettavan monelta suunnalta. Missä ovat edelläkävijäyritykset, jotka uskaltavat muuttaa toimintaansa jo nyt, ennen kuin Tilastokeskuksen tulostimista loppuu kriisinpunainen väri?
*) Koronakevään Etätyö 2020 (Ketä2020) haastattelututkimus on täysin kuvitteellinen tutkimus, jonka tuloksina tässä blogikirjoituksessa esitän eri mm. medioista (some mukaan luettuna) ja useista eri yhteyksissä käydyistä sekä kahdenvälisistä että ryhmäkeskusteluista poimimiani kommentteja ja havaintoja aidoista työelämän tilanteista. Tai sitten koko juttu on fiktiota.
