Kehity vahvuuksilla™ ja muokkaa työtäsi

13.4.2021
Kirsi Paldanius

Vahvuuksissa piilee uinuvia voimavaroja!

Talouselämän verkkoartikelissa ja Tänään Töissä -ohjelmassa tänään (13.4.2021) vierailivat haastateltavina Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen ja Ilmarisen johtava valmentaja Katja Atsar. Haastattelun lopputulemana todetaan, että suomalaiset innostuvat työstään ja erilaisista töistä ja että pääsääntöisesti suomalaiset kokevat työn imua. 

Työn muokkaus (räätälöinti, tuunaaminen) on yksi punaisen langan vahva säie Kehity vahvuuksilla™ valmennuksessa, jota parhaillaan toteutan sote-alan organisaatiossa. Olemme nyt puolivälissä kahdeksan viikon valmennusohjelmaa ja jo nyt huomaan myönteisiä muutoksia. Uteliaisuus omiin vahvuuksiin on herännyt ja osallistujat keskustelevat oman työn muotoilun mahdollisuuksistaan.

Se, että keskittyisimme positiiviseen puheeseen ja vuorovaikutukseen sekä toisten huomioimiseen eli asioihin, joilla tiedämme olevan myönteisiä vaikutuksia työn laatuun ja tuottavuuteen, sitä ei voi liikaa olla.

Kuten Jari Hakanen Tänään Työssä ohjelmassa toteaa, voi kaikessa työssä työn joitain osia muokata (esim. asiakaskohtaamista), mutta ei missään tehtävässä kaikkea. Yksi työn muotoilun kohde, josta olen Kehity vahvuuksilla™ valmennusryhmässä herätellyt keskustelua, on työyhteisön vuorovaikutus ja kohtaaminen työarjessa.

Parhaimmillaan työn tuunaaminen on yhteisötasoista ja koskee koko porukkaa, sanoo Hakanen. Joka porukassa on käyttämättömiä, uinuvia voimavaroja, resursseja - osaamista, tahtotilaa ja potentiaalia, joka voidaan löytää työtä yhdessä tuunaamalla.

Luottamus on ehdottoman tärkeä tekijä myös työn muokkaamisessa. Oman työn kehittämiseen kannustava johto vahvistaa luottamusta, jota rakennetaan mm. huomiota antamalla. Myönteinen (työn tuunaamisen) huomaaminen ja huomioiminen innostaa ja motivoi sekä sitouttaa, kuten Katja Atsar ohjelmassa toteaa. "Se, että keskittyisimme positiiviseen puheeseen ja vuorovaikutukseen sekä toisten huomioimiseen eli asioihin, joilla tiedämme olevan myönteisiä vaikutuksia työn laatuun ja tuottavuuteen, sitä ei voi liikaa olla".

Työtä tuunaamalla jokainen voi kokea olevansa unelmatyössään.