“Kiire ei ole sitä että on paljon tekemistä, vaan sitä ettei ole läsnä siinä mitä tekee” kirjoitti Tommy Hellsten LinkedInissä. Pysähdyin aiheen äärelle. Ajassa on monta tulokulmaa ja osittain olen samaa mieltä Tommyn kanssa - kiire on myös sitä, että ei ole läsnä siinä, mitä tekee.
Vaikka työtä ei tarvitsisi tehdä tappotahdilla ("järkikiire", liikaa tehtävää), voi tekijällä silti olla kiireen tunne. "Tunnekiire" aiheutuu mm. epäonnistuneesta tehtävien priorisoinnista, epäselvistä tavoitteista ja siitä, että aika menee muuhun kuin varsinaiseen tekemiseen (työhön liittyvät ja siihen kuulumattomatkeskeytykset).
"Kiireessä päätöksentekonopeus kasvaa, mutta oppimiskyky pienenee eikä uutta tietoa pysty ottamaan vastaan. Kiireestä kannattaa siis pyrkiä eroon."
Pari ihan kelvollista neuvoa löytyy mm. aivotutkija Minna Huotilaisen parin vuoden takaisesta Ylen haastattelusta:
- Päätä, että ei ole kiire.
- Älä anna kiireen tarttua.
- Tunnista työt, joihin kannattaa panostaa.
- Rauhoitu säännöllisesti.
- Ajattele myönteisesti, vaikka olisit myöhässä.
Sinulla on vastuu omista päätöksistäsi, ajankäytöstäsi ja kiireestäsi. Kiireessä ei ole kysymys vain kelloon ja kalenterimerkintöihin tuijottamisesta. Mitkä ovat arvosi ja päämääräsi? Minkälaisia tavoitteita ja vaatimuksia asetat itsellesi? Entä ympäristön, kodin, työn ja harrastusten asettamat vaatimukset? Tähtäätkö aina kymppiplussaan? Mikä on sinun arjen rentoutumisriittisi (sauna, metsälenkki, runon kirjoittaminen)?
Mille voit sanoa ei? Mistä voit luopua? Mille tärkeämmälle haluat tehdä tilaa?
