Aivot työssä (lukusuositus)

8.12.2019
Kirsi Paldanius

Aivot työssä on virkistävän erilainen aivokirja, johon kannattaa tarttua. Kannen lupaus vastata neurotieteen keinoin kysymyksiin ihmisaivoille sopivasta työstä ja ihmisälyn ja tekoälyn sopivasta suhteesta ei viittaa puuduttavaan sisältöön Ihmisläheinen. 

Tieteen popularisoijiksi tituleerattujen aivotutkijoiden, Minna Huotilaisen ja Katri Saarikiven teksti on sujuvaa ja mm. työarjen esimerkkeihin on helppo samaistua. Kirjan rakenne on selkeä, näkökulma pysyy työelämässä ja työhyvinvoinnissa. Kirjoittajat tuovat neurotieteen lähelle lukijaa myös omakohtaisilla kokemuksillaan. 

Teoksen ensimmäinen osa käsittelee aivoja ja työtä. Liikkeelle lähdetään liskoaivojen sijaan metsästäjä-keräilijän aivojen toimintaa kuvaamalla. Evoluution näkökulmasta ei ole kovinkaan kauan siitä, kun ihminen hahmotti kartat vain mielessään, jäljitti hirvieläintä, suojeli perhettään naapuriheimon hyökkäykseltä ja pakeni petoeläintä. Ovatko aivomme muuttuneet noilta ajoilta ja jos ovat, niin miten? Mitä näiden vuosituhansien aikana on tapahtunut ihmisaivojen kyvylle oppia, vuorovaikuttaa, keskittyä, tulkita tunteita?

“Työn tekemisen tapojen muokkaaminen on työtehtävistä tärkeimpiä.”

Kirjan toisessa osassa tutkitaan ihmiselle parempaa, älykästä työntekoa mahdollistavaa organisaatiota. Miten rakentaa työkulttuuria, jossa rohkaistaan kokeilemaan ja epäonnistumaan ongelmia ratkaistaessa?

Miten työyhteisösi sietää kompleksisuutta? Miten tätä sietokykyä voisi lisätä?

Kuinka tuetaan ja rikastetaan luovuutta? Miten näkyvät tunteiden ja järjen vaikutukset suhteessa työyhteisön oppimiseen? Mikä osuus empatialla on älykkäässä organisaatiossa? Kysymyksiin vastaavat tunnetut johtajat ja työelämän toimijat.

Uskallan suositella kirjaa esimerkiksi joulukuun 24. toimituksiin itselle, pomolle, ystävälle tai vaikka nuorelle työuraansa aloittelevalle sukulaiselle.